Ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys organisaatioiden johtamisessa– oletko koskaan pohtinut omaasi?

Opettajaopinnoissa meitä opiskelijoita pyydettiin tekemään ihmiskäsitys-essee. Se oli opeopintojen tehtävistä varmasti se henkilökohtaisin. Jäin myös pohtimaan, miten hallintotieteiden maisterin opinnoissa ei meidän koskaan tarvinnut pohtia omaa ihmiskäsitystämme. Useat meistä on tällä hetkellä johtavissa asemissa eikä tällaisen tehtävän tekeminen olisi ollut pahitteeksi. 

Ehkä tänä päivänä johtamisen opinnoissa on jo tällainen tehtävä? 

Kirjoitin tämän joskus vuonna 2011 opettajaopintojeni aikaan, jolloin minulla oli useita aikuisopiskelijoita useista kunnista ja järjestöistä. Huomaan, että ihmiskäsitykseni toimii myös organisaatioiden johtamiseen. Opettaja/ohjaaja-sanan kohtaan voisi vaihtaa sanan johtaja organisaatiokontekstissa.

Organisaatiot huutavat vanhasta poisoppimista ja uuden oppimista, koska organisaatiot joutuvat kohtaamaan transformaation ennemmin tai myöhemmin. Organisaatioissa toimii aikuisia, jotka haluavat oppia ja heillä on siihen kaikki kyvyt, jos vain annamme siihen mahdollisuuksia. Ei pelkästään lähettämällä heitä kursseille vaan organisaatioiden sisäisesti on mahdollista oppia paljon. 

Taina

Ihmiskäsitys

Ihmiskäsityksellä tarkoitan tässä perusasennoitumista ihmiseen. Toivon, että ihmiskäsitykseni ei ole kovin rajoittunut tai virheellinen, koska siinä tapauksessa opettajana toimiminen vahingoittaa ohjattaviani pahemman kerran. Kutsun itseäni ohjaajaksi tai opettajaksi. Vain harvat aikuisia opettavat kutsuvat itseään enää opettajiksi. Malisen (2004) mukaan jokainen uusi oppimisen muoto tuo uuden nimen opettajalle, vaikka käytännössä työ on samanlaista kuin aiemmin. Olenko siis ohjaaja, valmentaja, opettaja tai mentori. Jotenkin nuo kaikki sopivat. 

Tällä hetkellä toimintaani johtaa ihmiskäsitys, jonka mukaan oppimisen ja itsensä kehittämisen tarve ja mahdollisuudet jatkuvat läpi elämän. Ollessani ohjaajan/opettajan roolissa pyrin olemaan tasavertainen kumppani. Aikuisten opettajana auktoriteetti työkalua ei useinkaan tarvita. Tosin, joskus aikuisopiskelijaryhmissä tulee vastaan opiskelijoita, joilla on kova tarve auktoriteettiopettajaan ja siinä tapauksessa pystyn muuttamaan omaa tapaani opettaa. Näitä opiskelijoita tulee vastaan enää harvakseltaan.

Aikuiskasvatustieteessä on paljon tutkimuksia aikuisten oppimisesta (Hypén, Keskinen, Kinnunen, Niemi ja Vauras 1992). Ihminen siis oppii koko elämänsä ajan (Alanen 1985). Puhutaan elinikäisestä oppimisesta. Elinikäinen oppiminen on iloinen asia mutta se voi myös ahdistaa, kun koko ajan pitää olla kehittyvä, oppiva ja joustava (Onnismaa 2007). Toisaalta valmius oppia kehittyy tarpeesta tietää, tehdä ja toimia (Kaikkonen 2000).  Se miten, millä tavalla ja missä elinikäinen oppiminen tapahtuvat onkin sitten toinen asia. Tällä hetkellä elinikäinen oppiminen on muotoiltu uudelleen ja siitä puhutaan jatkuvana oppimisena. 

Teknologinen kehitys mahdollistaa tiedonsaannin ja yhteyksien pitämisen verkon avulla maailmalaajuisesti. Sosiaalinen media ja pilvioppiminen on asia, joka opettajien täytyy jollakin tavalla käsittää osaksi työtään (Arina 2012). 

Miksi pohdin ihmiskäsityksen yhteydessä teknologiaa? 

Siksi, koska vuorovaikutus ja ihmiskäsitys on yhtä tärkeää myös nopeissa teknologisissa oppimisympäristöissä ja näiden asioiden pohtiminen on myös tärkeää siinä kontekstissa. Tällä hetkellä minulla ei ole vielä yhtäkään puhtaasti verkossa toimivaa ohjaussuhdetta mutta haluaisin tulevaisuudessa olla mukana sellaisen toteutuksessa. Erityisesti verkko-opinnoissa ohjauksen rooli on tärkeä. Verkko-opinnoissa ohjaaja ja opiskelija eivät tapaa toisiaan kasvokkain, joten opiskelijalle ei saa tulla tunne, että hänet on unohdettu (Löfström, Kanerva, Tuuttila, Lehtinen ja Nevgi 2006). Täytyy siis löytää tavat, joilla myös verkon kautta toimiva ohjaussuhde koetaan turvallisena ja läheisenä.

Opetusalan eettinen neuvottelukunta on pohtinut uuden teknologian ja sosiaalisen median sekä opettajan tehtäviä ja rooleja sosiaalisen median keskellä (Niemi 2012). Konstruktiivisessa ihmiskäsityksessä ihminen nähdään aktiivisena tutkijana ja tiedon etsijänä. Koen, että sosiaalinen media auttaa tutkimaan ja etsimään tietoa ja sitä kautta se on olennaisesti konstruktiivista oppimista. 

Olen pohtinut paljon ohjaajana toimimista ja miten suhtautua sosiaaliseen mediaan? Hellstenin (2009) mukaan rohkea opettaja tekee työnsä suojaamatta itseään. Opettaja tekee työtään persoonallaan ja omalla tyylillään eikä sitä voi toisilta kopioida. Tästä syystä opettajan tulee tuntea itsensä. Hänen tulee olla ihminen mutta ei täydellinen. Ihminen ihmiselle. Tästä löytyy myös ihmiskäsitykseni syvin olemus.

Ohjaajaksi kasvaminen tarvitsee aikaa ja ympäristön, jossa on mahdollista kehittyä. Taitavinkaan ohjaaja ei aina onnistu, koska ohjausosaaminen on hyvin inhimillistä ja jatkuva epävarmuus kuuluu asiaan (Vänskä, Laitinen-Väänänen, Kettunen ja Mäkelä 2011). On tärkeää myös pitää huolta itsestään, vaikka tekeekin työtä suojaamatta itseään.

Kyse on siis elinikäisestä oppimisesta ja sen mahdollistamisesta. Mahdollistamisesta siinä tapauksessa, kun oppimisprosessissa on lisättynä oma työ (työssä tai työstä oppiminen) ja minä ohjaajana olen sitä tukemassa ja mahdollistamassa omalta osaltani. 

Aikuisten opettajana toimiessani haluan kunnioittaa opiskelijan itsemääräämisoikeutta, koska aikuisilla tarpeet, motivaatio ja kyvyt eivät muodostu äkillisesti vaan aikuistumisprosessissa minäkuva kehittyy asteittain. Elämäntilanteet saattavat joskus opiskelijalla olla sellaiset, ettei opiskeluun ole siihen tarvittavaa aikaa. Tai työssä on hankalia tilanteita esim. työpaikan ilmapiirissä. Sekin on hyväksyttävä, että opiskelu ei aina ole opiskelijan prioriteettilistalla ensimmäisenä, kun on perhe, työ ja muutakin elämää.

Opettajana minun täytyy muistaa, että opiskelijani ovat itsenäisiä omat tavoitteensa valitsevia aikuisia, joille opiskelu on enimmäkseen vapaaehtoista. Ihmiskäsitykseeni kuuluu myös kunnioittaa opiskelijoiden valinnanvapautta ja motivaatiota kohtaan. 

Engeström (1987) on eritellyt opiskelumotivaation tärkeimmät tyypit:

1) Tilannekohtainen (uutuudenviehätys, viihtyminen, motivaatio on lyhytjänteistä ja altis häiriöille). 2) Välineellinen (opintojen jälkeen saa palkankorotuksen, oppiminen on epäkriittistä) 3) Sisällöllinen ja tietoinen (opiskelijalla on mielenkiinto opittavaan asian sisältöä ja käyttömahdollisuuksia kohtaan, oppiminen on kriittistä). Alasen mukaan on tärkeää myös ohjaajana ja aikuiskasvatuksen harjoittajana pohtia omia tavoitteita toiminnalleen sekä toiminnan arvoperusteita (Alanen 1985).

Opettajana/mentorina haluan välittää oppimisen iloa ja omasta oppimisesta tietoiseksi tulemista. Tietoiseksi tuleminen omasta oppimisestaan tarkoittaa, että merkityssuhteet täydentyvät ja selkiytyvät. Tämä näkyy sekä omassa minäkuvassa että maailmakuvassa. Rauhalan mukaan itsetiedostuksen ansioista elämäntaito lisääntyy (Rauhala 1983). 

Opettajana haluan kannustaa oppimaan oppimiseen, tutkivaan oppimiseen sekä itseohjautuvuuteen.

Oppimiskäsitys

Oppimiskäsitys tarkoittaa ohjaajan henkilökohtaista käsitystä siitä mitä oppiminen on. Oma oppimiskäsitykseni on tällä hetkellä sekaisin kaikkia eri oppimisteorioita. Olen sitä mieltä, että ihmiselle on ominaista pyrkimys toteuttaa aktiivisesti omia kykyjään ja taipumuksiaan ja tämä ajatus pohjautuu humanistisen oppimisen teoriaan. Humanistiseen oppimisen teoriaan perustuu myös ajatus, että opiskelija on itse itseään ohjaava sisäisesti motivoitunut yksilö, joka on vastuussa teoistaan ja ratkaisuistaan. Olen myös tämän asian kanssa samaa mieltä. 

Haluan kuitenkin tuoda esille myös ryhmän ja vuorovaikutuksessa olemisen tärkeyden oppimisessa sekä lisätä tähän konstruktivistisen oppimisen teorian. Konstruktiivinen oppimiskäsitys on sateenkaritermi. Sen alle on sijoittunut kaikki ne oppimisen teoriat, joissa painotetaan oppimisen olevan oppijan oma aktiivinen tiedonmuodostamisen prosessi.  Oma oppimiskäsitykseni lienee myös sosiokostruktiivinen, koska oppimisessa yhteisö ja sen kulttuuri vaikuttavat myös yksilön oppimiseen. (Yliopisto-opettajan käsikirja 2009)

Olen myös ihastunut tilannesidonnaiseen ajatteluun oppimisessa. Se tarkoittaa esimerkiksi asiantuntijaksi kasvamisessa sitä, että oppiminen ja kasvaminen asiantuntijaksi ei ole yksilön tiedon omaksumisprosessi vaan samalla kasvetaan jäseneksi asiantuntijayhteisöön (Hakkarainen, Lonka ja Lipponen 2004). Oppimiseen vaikuttaa oppimisympäristö ja yhteisö, jossa se tapahtuu. Ohjaajana minun tulee huolehtia, että oppimisympäristö on turvallinen, aktiivinen ja kannustava. Tutkivassa oppimisessa jaettu asiantuntijuus on oppimisessa keskiössä (Hakkarainen, Lonka ja Lipponen 2004). Ohjaajana minun roolini on luoda tällaisia jaetun asiantuntijuuden tapahtumapaikkoja eli oppimisympäristöjä erilaisin opetusmenetelmin.

Oppimiskäsitykseni mukaan oppiminen tapahtuu ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutus ihmisten välillä käydään keskustellen ja se mistä keskustellaan myös oppimisen kohde. Vuorovaikutuksessa olemiseen vaikuttaa ryhmän koko. Rogersin (2004) mukaan karkeasti ajateltuna voidaan sanoa, että 3-6 henkilön ryhmissä kaikki puhuvat, 7-10 henkilön ryhmissä melkein kaikki puhuvat, hiljaisemmat ovat äänessä vähemmän, yksi tai kaksi ei puhu lainkaan. Ryhmissä, joissa on 11-18 henkilöä viisi tai kuusi henkilöä puhuu paljon, 19-30 henkilön ryhmässä kolme tai neljä ryhmän jäsentä dominoi ja yli 30 henkilön ryhmissä osallistumismahdollisuus on pieni.

Ryhmän toiminnassa harjoitellaan myös sosiaalisia taitoja ja näiden taitojen opettelua tuleekin ulottaa mielestäni aikuiskoulutukseen. Olisi sääli, jos sosiaalisten taitojen opettelu päättyisi kouluvuosiin. Ryhmien toiminnassa tulee ottaa huomioon jäsenten erilaiset sosiaaliset taidot sekä ujous. Sosiaalisella ihmisellä tarkoitetaan ihmistä, joka hakeutuu toisten ihmisten seuraan ja kokee sen palkitsevana. Ujolla aikuisella tarkoitetaan ihmistä, joka kokee jännitystä ja epämiellyttäviä tunteita kohdatessaan uusia ihmisiä. Hän ei ole kykeneväinen kertomaan tunteistaan, kun eteen tulee emotionaalinen tilanne, joita työelämässä väistämättä tulee eteen (Keltikangas 2010). Ryhmässä toimimisen kyvykkyys näyttäytyy tänä päivänä ekosysteemikyvykkyytenä eli kykynä nähdä ja ymmärtää oman organisaation tai kontekstin ulkopuolelta tulevia ajatuksia ja näkökulmia, vaikka ne eivät olisi oman kontekstin kanssa juuri samoja.

Taina 2.9.2019

Lähteet:

Alanen Aulis (1985). Johdatus aikuiskasvatukseen.

Arina Teemu (20112) Pilvioppiminen ja nuori sukupolvi verkossa. Teoksessa Tykkää tästä! Opettajan ammattietiikka sosiaalisen median ajassa. Niemi ja Sarras (toim.)

Hakkarainen, Lonka ja Lipponen (2004). Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä.

Hellsten Tommy (2009). Uhanalainen ihminen.

Hypén, Keskinen, Kinnunen, Niemi ja Vauras (1992). Aikuisen oppimisen psykologiset perusteet. Radion aikuiskasvatussarjan toisen osan oppikirja.

Kaikkonen Marjatta (2000). Eheys. Yksilön persoonaa ja ympäristöä kehittävässä elinikäisessä oppimisessa. Acta universitatis lappoensis 31.

Keltikangas Liisa (2010). Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot.

Löfström Erika, Kanerva Kaisa, Tuuttila Leena, Lehtinen Anu ja Nevgi Anne (2006). Laadukkaasti verkossa: Verkko-opetuksen käsikirja yliopisto-opettajalle.

Malinen Anita (2004). Opettajuus rakentuu ihmistuntijuudesta ja asiantuntijuudesta. Epistemologinen, eksistentiaalinen ja eettinen vastuu opettajan työssä. Teoksessa Opettajuus muutoksessa. Aikuiskasvatuksen 43. vuosikerta.

Niemi Hannele (2012). Opettajan vastuun rajat ja rajattomuus sosiaalisen median keskellä. Teoksessa Tykkää tästä! Opettajan ammattietiikka sosiaalisen median ajassa. Niemi ja Sarras (toim.)

Onnismaa Jussi (2007). Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta.

Rogers Jenny (2004). Aikuisoppiminen.

Vänskä Kirsti, Laitinen-Väänänen Sirpa, Kettunen Tarja ja Mäkelä Juha (2011). Onnistuuko ohjaus? Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen.

Transformaatio ja kaupunkikehittäminen

Sanonta siitä, että kun katselee asioita välillä vähän kauempaa näkee paremmin pätee todella. Osallistuin keväällä 2018 kansainväliseen Integral cities -konferenssiin Skotlannissa. Tapasin siellä useita kansainvälisiä kaupunkikehittäjiä, joiden puheissa toistui useasti sana transformaatio. Aloin pohtia miten meillä transformaatiota käsitellään käsitteenä ja huomasin, ettei meillä ole sille käytössä suomenkielistä vastinesanaa.

Meillä on sanat muutokselle ja siirtymiselle. Transformaatiossa on kyse monista yhtäaikaisista tapahtumista, jotka muuttavat tunnettuja systeemejämme ja muokkaavat niitä uuteen muotoon. Se tarkoittaa myös yhtäaikaisia paradigmojen muutoksia globaalisti. Transformaatiota luonnehditaan, että se on peruuttamaton, usealla eri taholla tapahtuva muutos, jossa vaikutukset ovat läpileikkaavia vaikuttaen siten kaikkeen mitä näemme ja koemme.

Johtamistutkijat sanovat, että muutos ja sen johtaminen ovat eri asia kuin transformaatio ja sen johtaminen. Transformaation johtaminen on todettu hyvin haastavaksi esim. organisaatioissa, koska sen myötä organisaatioiden on keksittävä itsensä uudelleen. Transformaatiota voisi luonnehtia myös siirtymistä toukasta perhoseksi. Se biologian tunnilta tuttu metamorfosis. Metamorfoosi tarkoittaa täydellistä muodonmuutosta.

Kansainvälisten kaupunkikehittäjien kysymys minulle oli toistuvasti, että miten Suomessa tehdään transformaatiota. Rehellisesti vastasin, ettei meillä ole tämä käsite vallitsevasti käytössä vaan suomalaiseen tapaan me teemme asioita, jotka myöhemmin toteamme olevan transformaatiotyötä. Samassa välähti, että 6aika -strategia voisi olla kaupunkien transformaatiotyötä, vaikkemme siitä sitä käsitettä käytä, ainakaan vielä.

6Aika sisältää paljon uusia paradigmoja muun muassa alustoista, avoimuudesta, digitalisaatiosta, kaupunkilaisten vahvasta osallisuudesta sekä kaupunkien uudesta tavasta olla olemassa. Nämä vain pieniä esimerkkejä. Olemme siis 6aikalaiset tehneet oikeaa asiaa kansainvälisestäkin näkökulmasta vaikka joskus tekemisemme projekteissa tuntuu pieniltä ja merkityksettömiltä. Sanotaanhan niinkin, että kun jossain päin maailmaa perhonen lepattaa siipiään voi sillä olla iso vaikutus toisella puolella maailmaa.