Laivan korjaaminen avomerellä O.Neurath #sote

Mistä tietää, että on jo liian syvällä oikeudellisessa tulkintateoriassa? Siitä, että vastaan tulee sana metafysiikka ja luettava materiaali alkaa viemään ajattelua kohti Otto Neurathin pohdintoja. Toisaalta Otto Neurath on oikeassa siitä, ettei ole olemassa jotain tyhjiötä – tabula rasaa, josta tutkija lähtee kohdetta tutkimaan. Tutkija on kuin merimies, jonka on korjattava laiva avomerellä, vailla mahdollisuutta purkaa se telakalla ja koota se uudelleen parhaista osista. Toisaalta, grounded theory – kurssilla opin, että aineistoa voi lähteä etsimään lisää myös kesken tutkimusprosessia. Ei tarvitse tyytyä vain siihen aineistoon, jonka on joskus kerännyt, jos tarve lisäaineistoon on olemassa.

Maakuntauudistus ja sote-uudistus on todellista laivan korjaamista avomerellä. Vai onko niin, että uudistukset toteutetaan kuin laivan korjaus tapahtuisikin telakalla, eikä ymmärretä, että ollaankin keskellä avomerta? Aina jostakin kohtaa vuotaa. Kun epätäsmällisyys vähenee tietyssä kohdassa, saattaa se hyvinkin lisääntyä jossakin toisessa kohdassa. Ovatko lakiehdotukset jo niin pahasti avomerellä, että laiva uppoaa vaikka kuinka sitä korjaisi. Vai olisiko jo paras alkaa katsella seuraavia mahdollisuuksia horisontista. Ehkä uudistuslaiva on jo niin korjattu läpikotaisin, ettei siitä enää ehjää paikkaa löydä?

Nämä ajatukset syntyivät Raimo Siltalan Oikeudellinen tulkintateoria-kirjan sivulta 80.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.